|

Ennakkosuosikit pitivät pintansa vaikka huipulla tuulikin voimakkaasti

Vaikka voimakkaat tuulenpuuskat riepottelivat tapahtumakeskuksen telttoja, saatiin viidennettä kertaa käytävän Pyhä Tunturimaraton presented by Garmin & La Sportiva -tapahtuman reiteillä ihailla Lapin maisemia myös auringonpaisteessa ja miellyttävän leudossa juoksusäässä. Tänä vuonna tapahtuma oli ensimmäistä kertaa NUTS:n (Northern Ultra Trail Service) organisoima.

Yhteensä Pyhä-Luoston kansallispuistossa kulkeville reiteille starttasi 535 juoksijaa, mikä oli myös tapahtuman osallistujaennätys. Hienoa tapahtumassa oli sekin, että osallistujat edustivat 16 eri kansallisuutta Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Australiaa myöten, vaikka suurin osa osallistujista oli toki kotimaasta.

© Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Buff Trail Tour Finland -osakilpailu, Tunturimaraton (43 km), oli ennakkosuosikkien ylivoimaista vetoa niin miesten kuin naistenkin sarjassa.

Miesten sarjassa Jere Pajunen kaunisti Henri Ansion vuoden 2016 reittiennätystä reilulla minuutilla, mikä oli jo toinen kerta tällä kaudella, kun Pajunen rikkoi pitkään kotimaan kilpailuja dominoineen Ansion reittiennätyksen.

Ensimmäisen kerran Pajunen paransi Ansion ennätystä kauden ensimmäisessä BTTF-kilpailussa Bodom Traililla. Ansio ei osallistunut Pyhä Tunturimaratonille tänä vuonna kansainvälisen eliittikisan osuttua päällekäin aikataulussa.

Maratonin alkuvauhtia vasemmalta lähtien: Esa Huttunen, Jere Pajunen, Eetu Nordman ja Jussi Kumpula. © Vesa Aurala

Naisten matkalla kotimaan polkukilpailuita hallinnut Maija Oravamäki teki myös naisen työn rikkoen Jaana Monosen reittiennätyksen vuodelta 2015 yli 17 minuutilla. Oravamäki teki ajallisesti selvän pesäeron ja saapui maaliin yli 40 minuutin erolla seuraavaan naiseen Susanna Tervoon, joka hänkin juoksi lupaavan hyvävoimaisen ja tasaisen kisan. Kolmanneksi maratonmatkalla juoksi Saila Koikkalainen, joka näin paransi asemiaan Buff Trail Tourin kokonaispisteissä nousten kympin kärkijoukkoon.

Maija Oravamäki © Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Miesten sarjassa toiselle sijalle painoi Jussi Kumpula, jolle reitti selvästi sopii. Hän nappasi jo kolmannen kerran palkintosijan Tunturimaraton-kilpailussa. Kolmantena maaliin ehti Esa Huttunen, reilut 12 minuuttia voittajan jälkeen.

Seitsemän osakilpailun Buff Trail Tour Finlandilla kärkimies vaihtui jälleen. Pajunen nousi ykköseksi ja Tuomas Keisterikin kipusi kilpailun kuudennen sijansa turvin ohi sarjaa johtaneen Jussi Nokelaisen, joka ei Pyhä Tunturimaratonille osallistunut. Edellä mainuttu Henri Ansio on Tourin neljäs, mutta hänellä on vielä kaksi osakilpailua juoksematta tällä kaudella.

Tuomas Keisteri tuulettaa. © Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Naisten Buff Trail Tour -asemiaan kärjessä vahvisti Oravamäki, toisena kokonaispisteissä on Mirva Purkunen (päivän 12.) ja kolmantena Hanna Jantunen, joka ei Tunturimaratonilla käynyt pisteitä keräämässä.

Tapahtumassa juostiin myös kaksi muuta matkaa: Tunturipuolikas ja Tunturikymppi. Molemmilla lyhyemmillä kilpailumatkoilla nähtiin suuria tunteita ja onnistumisia niin polkukonkareilta kuin lajin ensikertalaisiltakin.

© Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Tunturipuolikas oli ainut matka, jolla palkintopallilla nähtiin myös kansainvälistä väriä, kun venäläinen Dmitrii Sushchikh’n taituroi kolmanneksi. Häntä ennen miesten sarjassa maaliin tulivat voittaja Juha Hyyryläinen ja Mikko Salervo.

Naisten puolimatkalla parhaimman ajan teki Annika Vaara, jonka jälkeen maaliin juoksivat Elli Virta ja Iida-Kaisa Manninen.

Tunturikympillä voitot menivät Heikki Salolle ja ennakkosuosikki Susanna Saapunkille, joka tunnetaan myös kilpahiihtäjänä. Niin Saapunki kuin miesten sarjassa ensimmäisenä maaliin tullut Ville Miettunenkin saivat kumpikin valitettavan aikasakon lähdettyään reitille ilman kaikkia säännöissä mainittuja pakollisia varusteita. Saapunkin kuroma kaula seuraaviin turvasi sijoituksen naisten kärjessä aikasakosta huolimatta, mutta Miettunen putosi miesten kakkoseksi.

Miesten kolmannelle sijalle pinkoi lyhyimmällä matkalla Jani Hurri, ja naisten sarjassa toiseksi ja kolmanneksi tulivat Emma Hokkila ja Meri-Tuuli Himanen.

© Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Yleinen buumi polkujuoksun ja outdoor-lajien ympärillä näkyy myös Pyhä Tunturimaratonilla, joka ainoana Lapissa järjestettävistä isommista polkujuoksutapahtumista tarjoaa myös matalan kynnyksen lyhyitä, alle 30 kilometrin matkoja.

Mukana oli monia lajiin vasta tutustuneita osallistujia, jotka olivat hullaantuneita päästessään kokeilemaan rahkeitaan myös tunturimaastossa, upeissa kansallispuistomaisemissa.

Tapahtumat ovat selvästi monille turvallinen ja kannustava ympäristö tutustua juosten uusiin erämaihin, koska reitit on merkattu huolellisesti, mukana on väistämättä juoksukavereita, huoltopisteitä on matkan varrella ja pelastuskin on suunniteltu ja valmiudessa, mikäli jotain sattuisi.

Suunta Pyhä Tunturimaratonin osalta näyttää lupaavalta ja voi hyvin odottaa, että tapahtuma jatkaa kasvuaan niin osallistujamäärällisesti kuin myös kansainväliseen suuntaan NUTS:n polkujuoksuun erikoistuneen organisaation suojissa. Suunta on siis yhä ylöspäin!

© Onevision.fi / Juha Saastamoinen