Pyhä Tunturimaraton kasvoi ja naisistui
Pyhä Tunturimaraton 2019 kisattiin poutasäässä Pyhä–Luoston kansallispuistossa lauantaina.
Tapahtuma teki jälleen osallistujaennätyksen, kun kolmelle eri matkalle lähti yhteensä 611 juoksijaa. Kiinnostavaa oli myös, että tapahtuman osallistujista enemmistö oli naisia, mikä kertoo, että laji on nostanut suosiotaan laajalla rintamalla.
Ilahduttavan moni kärkijuoksijakin oli huomioinut maalissa odottavan varustetarkastuksen, vaikka aikasakoilta ei kokonaan vältytty.
“Osalle kärkipään juoksijoista pakolliset varusteet tuntuvat turhalta. Erämaaolosuhteiden vuoksi varusteet ovat välttämättömät, jotta myös kokemattomammille juoksijoille voidaan taata turvallinen kisa. Säännöt taas on oltava kaikille samat”, summasi tapahtuman johtaja Teemu Takkula.
Eksymisiltäkään ei kokonaan vältytty, vaan poikkeamiset reitiltä johtivat tapahtuman johtajan Teemu Takkulan mukaan arviointiin esimerkiksi Tunturipuolikkaan kolmosen Eetu Nordmanin kohdalla.
“Piti tarkistaa gps-jäljestä, saiko Nordman hyötyä eksymisestään reitiltä. Arviomme mukaan eksyminen ei kuitenkaan tuonut Eetulle sijoitukseen vaikuttanutta etua.”
Jos varustepuutteita ei olisi otettu huomioon Tunturikympin (10km) suoritti kaikista nopeimmalla ajalla Sari Anttonen alle tunnissa (00:57:50)! Miesten voittaja Mikko Walamies pysäytti kellon ajassa 1:00:23. Anttosen aikasakon myötä naisten sarjan voiton vei kuitenkin Heli Heiskanen. Anttonen putosi kolmanneksi ja toiseksi naisissa juoksi Laura Hyyryläinen. Miesten sarjassa Pekka Lehtilahti oli toinen ja Tuomas Mustonen kolmas.
BUFF® Trail Tour Finland -sarjan viides osakilpailu käytiin Tunturipuolikkaalla (21km). Miesten sarjan kärjessä oli vahva suunnistajien edustus, kun voittoon juoksi Mikko Knuuttila ja minuutin perässä toisena maaliviivan ylitti Jere Pajunen, joka teki kauden 2019 debyyttinsä polkukisoihin Pyhällä. Kolmanneksi tuli reitiltä välillä eksynyt Eetu Nordman.
Kauden alussa Bodom Trailin 21 kilometrillä neljänneksi sijoittunut Marjo Taanila vei Pyhällä naisten voiton ylittäen niukasti kahden tunnin rajapyykin. Heti perässä maaliin tuli Miia Niittynen ja kolmantena kaudella näyttäviä suorituksia antanut Susanna Ylinen – yksi ennakkosuosikeista.
BUFF® Trail Tour -kokonaispisteissä Juuso Simpanen nousi miesten kärkeen, vaikka valitettavasta reitiltä eksymisestään johtuen putosi Tunturipuolikkaan kärkitaistelusta, ja oli kilpailun 11:s. Julia Silvennoinen piti paikkansa naisten kokonaispisteiden kärjessä Tunturipuolikkaan 4. sijansa turvin.
Tunturimaratonilla (42km) ylivoimaisen voiton vei Miikka-Pekka Rautiainen yli 10 minuutin erolla toiseksi tulleeseen Tobias Henrikssoniin. Kolmantena Tunturimaratonin maalin saavutti Venäjän Dmitrii Sushchikh. Naisten maratonin voiton vei odotetusti kyseisen matkan aiemman reittiennätyksen haltija Maija Oravamäki. Flunssastaan huolimatta Oravamäki paransi aikaansa parilla minuutilla (4:01:04). Naisten kakkonen Petra Aho tuli maaliin reilut puolituntia Oravamäen perässä. Kolmanneksi juoksi Maija Kaisanlahti.
Eksymiset ja tulkinnanvaraiset reittimerkkaukset risteyksissä puhuttivat maalissa jonkin verran.
”Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli todella onnistunut ja tapahtumakeskuskokonaisuus nyt edellistä vuotta toimivampi. Keskeyttämisiäkin oli reitillä todella vähän. Tämä lupaa nousujohteista tulevaisuutta!” Takkula pohti tapahtuman jälkitunnelmissa.
”Jos nyt jotain parannettavaa pitää mainita, niin tehdään reittimerkkaukset vieläkin selkeämmin ensi vuonna.”
Tuoreimpana NUTS-tapahtumana Pyhä Tunturimaraton muistutti tunnelmaltaan yhä enemmän NUTS Karhunkierrokselta ja NUTS Ylläs Pallakselta tuttua polkujuoksukarnevaalin tuntua.Tapahtuma kiinnosti myös lajiin vihkiytymättömiä paikallisia ja muita Pyhä Ski Resortin kesäturisteja. Kannustajia oli paljon ja moni oli tullut myös perheineen paikalle.
Pyhä–Luoston kansallispuisto tapahtumapaikkana tarjoaa hulppeat puitteet niin osallistujille kuin kannustajille. Pyhä Tunturimaratonille voikin odottaa kasvua myös tulevina vuosina yhtenä polkujuoksijan ”must-kokemuksena”.