Ensimmäistä kertaa Pyhä Tunturimaraton kisataan ihan NUTSina!

Pyhä Tunturimaraton on kuulunut joka kesäiseen Buff Trail Tour Finland -kiertueeseen vuodesta 2014. Erityisen tästä vuodesta tekee se, että Pyhä Tunturimaratonin taustaorganisaatio vaihtui talvella, ja nyt tapahtuma kuuluu NUTS-tuoteperheeseen, NUTS Karhunkierros– ja NUTS Ylläs Pallas -kilpailujen rinnalla. Aiemmin tapahtumaa järjesti enemmän hiihtokeskustoimintaan keskittynyt Pyhätunturi Oy.

Jo tälle kaudelle on ilmassa ollut mukavaa kasvua, mihin varmasti vaikuttanut monta asiaa, mutta epäilemättä myös se, että kaksi muuta NUTS-tapahtumaa ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa polkujuoksijoiden sydämissä. Nuo neljä kirjainta ovatkin monelle hyvin järjestetyn ja hauskan polkujuoksujuhlan synonyymi.

NUTS:n eli Northern Ultra Trail Service Oy:n toimitusjohtaja ja kahden muun NUTS-tapahtuman kilpailujohtaja Eero “Eppu” Lumme on innoissaan NUTS-polkujuhlien laajentamisesta Pyhätunturille.

– Upeaa on, että voimme levittää ilosanomaa nyt Pohjois-Suomessa lännestä itään, kun saimme mahdollisuuden myös Pyhä-Luoston ympäristön nostamiseen näkyvämmäksi osaksi polkujuoksukartastoa. Tästä tulee todella hieno kokonaisuus, ja on hirveän hauskaa lähteä Pyhätunturille katsomaan, kuinka polkujuoksijat ja kumppanit ottavat vastaan Tunturimaratonin NUTS:n pyörittämänä.

Tänä vuonna Pyhä Tunturimaraton -tapahtumassa on kolme eri matkaa: Tunturimaraton, joka on BTTF-osakilpailu, sekä Tunturipuolikas ja Tunturikymppi. Jos tilastoja seuraa, niin kasvua on selvästi vuoteen 2017. Tänä kesänä ilmoittautuneita eri matkoilla on yhteensä lähemmäksi kuusisataa henkeä, mikä tarkoittaa jo nyt noin 40 prosentin kasvua osallistujien määrässä edelliseen vuoteen nähden.

Tässä onkin selvästi hienoa potentiaalia loppukesän isoksi NUTS-karnevaaliksi kauden alkuun sijoittuvan Karhunkierroksen ja keskikesän Ylläs Pallaksen jatkoksi.

Kuva: Jaakko Posti

Tulevan viikonlopun sääennusteet lupailevat kisapäivälle kosteaa keliä, mikäli lauantain vastaisen yön sateet ja ukkoskuurot pitävät paikkansa. Näin ollen Lapin maisemille tyypilliset suo-osuudet voivat olla märkiä ja tunturien ja vaarojen rakkakivikko liukasta.

Buff Trail Tour Finland -osakilpailussa (42km) kiinnostavaa on, että miesten sarjan moninkertainen matkan voittaja ja reittiennätyksen haltija Henri Ansio ei ole mukana kisassa, koska samana viikonloppuna käydään Sveitsissä Golden Trail Seriesin Sierre Zinal -osakilpailu. Kotimaan kisojen ohella Ansio on tällä kaudella kiertänyt tätä kansainvälistä eliittitason sarjaa.

Naisista mukana on jo BTTF-kokonaispisteidenkin perusteella Suomen ykkösnainen, Maija Oravamäki. Viime vuoden voittaja Reetta Peltonen ei ole mukana, mutta esim. polkujuoksun MM-kisajoukkueessa tänä vuonna edustanut Eija Hartikainen on lähtöviivalla. Hartikainen oli myös Buff Trail Tourin viime vuoden kakkonen heti Oravamäen jälkeen. Myös Tourin tämän kauden kolmonen Mirva Purkunen juoksee maratonilla, ja nähdään varmasti kärkikahinoissa. Vauhtia ei puutu Susanna Tervoltakaan, joka oli toiseksi nopein NUTS Ylläs Pallas 30km -kisassa, vaikka kärsikin aikasakon tuloksissa.

Jännitystä tulee riittämään myös miesten Tunturimaratonilla, koska miesten kilpailussa on mukana Bodom Trailin ja Aulanko Tower Trailin voittaja sekä NUTS Ylläs Pallaksen 30 kilometrin reitin nopeiten taittanut, mutta aikasakon kärsinyt, Jere Pajunen.

Pajunen on ehdottomasti yksi ennakkosuosikki, mutta mieheltä ei ole vielä saatu pitkän matkan näyttöjä. Onkin mielenkiintoista, miten kauden lyhyiden kilpailuiden suvereeni kärkimies onnistuu vauhdin jaossaan maratonmatkalla.

Muita kärkipaikkaa kärkkyviä ovat epäilemättä Eetu Nordman, joka on voittanut lyhyet matkat sekä Bodom Traililla että NUTS Karhunkierroksella ja BTTF-rankingin kakkosmies Tuomas Keisteri. Molemmilla miehillä on puolellaan vankempi kokemus pitkistä matkoista ja vuorijuoksusta Pajusen taustaan verrattuna.

Muilla matkoilla kiinnostavaa seurattavaa on esimierkiksi Susanna Saapunkin juoksu Tunturikympillä, sillä juoksija näytti ylämäkikykyjään vast’ikään Dolomite Skyracen yhteydessä käydyssä vertikaalikilometrikilpailussa sijoittuen upeasti neljänneksi.

Kävipä tulosmittelöissä miten tahansa, tullaan tapahtumassa varmasti näkemään kirjava joukko voittajia. Koska Pyhä Tunturimaratonilta löytyy myös lyhyemmät kisamatkat (21km ja 10km), on se oiva tilaisuus myös aloittelijoille lähteä kokeilemaan tunturijuoksua Lapin maisemissa. Ennuste on, että itsensä voittajia on maalissa sankoin joukoin – ja sehän on näiden polkujuoksutapahtumien keskeisiä hienouksia ja tavoitteita.

Mitä mahdollisiin reittiennätyksiin tulee, on sää tietenkin olennainen tekijä ja liukkaus voi hidastaa kulkua. Sää siis vaikuttaa jokaisen osallistujan varustevalintoihin. Oman turvallisuuden vuoksi etenkin kenkävalinta on syytä tehdä sääolosuhteet huomioiden.

Aloitteleville polkujuoksijoille siis muistutuksena, että suositeltavaa on lähteä lyhyellekin matkalle kunnon polkujuoksukengillä, ettei liukastumisia ja varvaskolhuja satu rakkakivikossa suotta. Mikäli kengät vielä puuttuisivat, tapahtumakeskuksesta löytyy LaSportivan testikenkäasema, josta voi sopivat polkukengät ottaa kokeiluun ja lainaan kisan ajaksi.

Mahtavaa NUTS-viikonloppua kaikille niin Pyhätunturilla kuin kotikisastudioissakin!

 

Kisaa voit seurata nettisivujen ohella:

Facebook

Instagram