Pyhä Tunturimaraton osaksi NUTS-polkujuoksuja

Vuoden 2018 polkujuoksuissa puhaltaa uusia tuulia kun Pyhä-Luoston kansallispuistossa juostavaa Pyhä Tunturimaratonia luotsaa jatkossa NUTSin polkujuoksutiimi.

Pyhän hiihtokeskustoiminnasta vastaava Pyhätunturi Oy on järjestänyt Tunturimaratonin vuodesta 2014. Tapahtuma on saanut kautta vuosien loistavan osallistujapalautteen, mutta tapahtumalle haluttiin löytää uusi vetäjä, koska hiihtokeskusyhtiön keskittyminen on talvibisneksessä.

– Halusimme Tunturimaratonille isännän, joka on vahvasti mukana suomalaisessa polkujuoksukulttuurissa. NUTSin organisaatiolla on vakuuttavat näytöt muun muassa NUTS Karhunkierros -tapahtuman kasvattamisesta Pohjoismaiden suurimmaksi polkujuoksutapahtumaksi. Uskomme, että NUTSin johdolla myös Pyhä Tunturimaraton lähtee kehittymään uusille urille, kertoo Jusu Toivonen, Pyhätunturi Oy:n kehitysjohtaja.

NUTSin ja Pyhätunturi Oy:n välinen sopimus on kolmivuotinen ja siinä on optio jatkosta. Tapahtuman taustakumppanit vahvistuvat myös, kun GPS-laitteista tunnettu Garmin ja polkujuoksukenkien sekä varusteiden valmistaja La Sportiva tukevat tapahtumaa. Uusien kumppanien myötä tapahtuman koko nimeksi tulee Pyhä Tunturimaraton presented by Garmin & La Sportiva.

Matkavaihtoehtoina ovat tutut ja upeat 43 / 21,5 / 10,5 kilometriä. 43 kilometrin matka jatkaa myös yhtenä Buff Trail Tour Finlandin (BTTF) osakilpailuna.

NUTSin organisaatio ja Pyhätunturi Oy ovat tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan muun muassa Tunturimaratonin ajanottopalvelun osalta, joten osapuolet ovat toisilleen tutut.

– Aivan mahtavaa saada uusi upea tapahtuma joukkoomme! Suomen vanhin kansallispuisto tarjoaa letkeät polut meille polkujuoksun harrastajille. Useamman tapahtuman tuotanto mahdollistaa myös kokonaisuuden kehittämisen entistä laadukkaammaksi, Eero “Eppu” Lumme, Northern Ultra Trail Service – NUTS oy:n toimitusjohtaja kommentoi yhteistyötä.

Pyhä Tunturimaraton ilmoittautuminen alkaa 2.1.2018 kello 18.

Lisätiedot

NUTS: Toimitusjohtaja Eero Lumme, 040 6605 280, eppu@nuts.fi

Pyhätunturi Oy: Jusu Toivonen, Kehitysjohtaja, 0400 749 512, jusu.toivonen@pyha.fi

Northern Ultra Trail Service – NUTS oy keskittyy polkujuoksutapahtumien järjestämiseen: vaativat kansainväliset polku-ultrat NUTS Karhunkierros ja NUTS Ylläs Pallas sekä mäkijuoksutapahtuma NUTS Köykkyri. Kauden 2018 uutuutena mukaan tulee Pyhä Tunturimaraton.

Pyhätunturi Oy on osa Rukakeskus-konsernia, joka on vastannut Pyhän rinnetoiminnoista vuodesta 1987 ja Rukan rinnetoiminnoista vuodesta 1973 lähtien. Se on Suomen johtavia matkailuyrityksiä ja hiihtokeskustoimialan markkinajohtaja 20 % osuudella hissilippujen myynnistä. Ydinosaamistamme on rinneliiketoiminta, mutta harjoitamme Rukalla ja Pyhällä myös majoitus-, rinneravintola-, vuokraamo- ja myymälätoimintaa. Liikevaihtomme on n. 25 miljoonaa euroa ja työllistämme n. 160 henkilöä.